perjantai 29. maaliskuuta 2019

Kuulumisia

Ollaan nyt kolmatta viikkoa täällä ja työt ja vapaa-aika on kulunut mukavasti. Ollaan tämä viikko tehty iltavuoroa klo 14-19. Yksi iltavuoron työntekijä ihmetteli meidän ruokailu aikoja sitten kysyikin että mikä ruoka me käydään aina 4-5 väliin syömässä? Kerroimme että Suomessa syömme päivällisen yleensä tähän aikaan ja hän naurahtaen sitten kertoi että se oli heistä kummaa koska he itse syövät päivällisen illalla 7-9 aikaan. Päivät on muuten kulunut aika lailla nukkuessa ja töissä käydessä.
Teemme yleensä viikon alussa yhden ison kauppa reissun, jolloin ostamme viikon ruuat. Kokkailemme itse muutaman kerran viikossa ruokaa, josta sit riittää muumatamaksi päiväksi syötävää, mutta yleensä jos laiskuus iskee käymme yleensä lähi ravintoloissa. 


Kahdella ekalla viikolla meillä oli kämppiksinä 4 portugalilaista, mutta ne sit hävis täältä ja olivat jättäneet lapun missä luki että he olivat lähtenee takaisin Portugaliin ja saamme syödä heiltä jääneet ruuat. Suurin osa lensi kyllä roskiin koska päiväykset olivat menneet. Vaihdoimme huonetta vähän parempaan, koska entinen oli niin pieni ja hiukan ahdistava. Siellä oli niin vähän tilaa ja ikkunoiden välit olivat isot, jotka me tukittiin yöksi paperilla ettei sieltä tulis mitään ötököitä.

Elikkäs hyvin täällä menee, vähän alkaa olla jo koti Suomea ikävä ja maanantaina alkaa viimeinen viikko täällä. Saimme vaihtaa ensiviikon töissä aamuvuoroiksi, että kerkeisimme vielä ostella tuliaisia ja käydä rannalla jos säät sallii. 

Bloggaajat: Veera I. ja Veera H. 










Matka Corralejoon

Tosiaan päätimme käydä toisessa kaupungissa, Corralejossa.
Meijän matka alkoi hyvin eli menimme Puerto del rosarion linja-autoasemalle ja sieltä hyppäsimme hieman pienessä kiireessä bussiin jonka olisi pitänyt viedä meidät ostoskeskukseen, mutta se veikin meidät jonnekin satamaan. 
Noh, me sitten lähdettiin tallustelemaan sieltä satamasta ostoskeskusta kohti ja siinä matkalla oli kivoja kauppoja joissa sitten käytiin.
Ostoskeskus ei ollut mikään iso ja se oli sellainen joka oli jaoteltu vähän sinne tänne. Me sitten siinä shoppailtii kaikessa rauhassa ja päätimme lopuksi käydä syömässä matkanvarrella olevassa burger kingissä.
Syönnin jälkeen me sitten pähkäiltiin, että mistäköhän se bussi lähtee sitten takaisin. Me yritettiin etsiä jotain turisti infoa ja sitten kun sellanen löyty niin tottakai se oli suljettu. Me sitte päätettii lähtä takasi sinne satamaan ja kysyä sieltä et lähteeks täältä sit se bussi takasi ja kaikeks onneks sielt satamasta lähti bussi takas Puerto del rosarioon.
Matka oli kuiteski mukava, vaikka pieniä ongelmia ilmenikin.





Bloggaajat: Veera Immonen ja Veera Heiskanen. 

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Työt

Pääsimme terveyskeskuksen tapaiseen paikkaan töihin. Veera I. Pääsi hammaslääkäri puolelle ja minä fysioterapia puolelle.

Hammaslääkärillä jouduin aluksi aika paljon vain seisomaan ja katsomaan vierestä ja siivoilin ja putsailin välineitä. Kuljen aina yhden hammaslääkärin mukana, joka puhuu hyvin englantia. Aina kun hän ei ole paikalla, menen fysioterapia puolelle. Pari-kolme päivää seurailin vain vierestä ja pääsin sitten avustamaan.




Fysioterapeutilla käytetään kolmea eri hoitoa: ultraa, sähköhoito ja lämmintä mutaa. Fysioterapeutit hoitavat hieronnan, neulalla tökkimiset ja muut hoidot. Kaikki siellä käyvät asiakkaat ovat omatoimisia ja tekevät itsekseen kuntoutusta välineillä mitä sieltä löytyy. Kukaan ei oikein puhu siellä englantia joten olemme opetelleet jonku verran espanjalaisia sanoja, jotta ymmärrämme mitä he tarkoittavat. Yleensä kuuluu huuto: chikaaas!! Ja jos pitää ultraa he sanovat "ultrasound, por favot". Jos pitää laittaa sähkölätkät he sanovat "tens, por favor". Ja jos tarvitaan mutaa he sanovat "parafango". Työ on aika yksitoikkoista, mutta ihan mukavaa.



Bloggaajat: Veera Immonen ja Veera Heiskanen.
















Vapaa-aika

Käytiin syömässä kiinalaista ruokaa ja oli muuten ihan superhyvää ja edullista! 


Käytiin rannalla ottaa aurinkoa ja siinä lähistöllä oli kivan näköne jätskibaari missä käytiin syömässä jätskit ja tommoset limut juotiin! Oli hyvää! 



Käytiin pikku kävelyllä ja tömmöne kiva kuva napautettii  :) 


Käytiin testaamassa tömmöstä pikku ruokailupaikkaa mistä sai kaikenlaista pientä purtavaa ja tossa maistellaa kananmuna/juusto/tomaatti leipää ja sit tommonen miniburgeri ja siinä lisukkeeks viel molemmilla coca-colat. Ruoka ja juomat oli kyllä 5/5!


Kävellessä törmättii tämmöseen kivan näköseen kahvila paikkaan mistä tosiaan tilattiin croisantit ja yllätyksenä ne oli aivan superisot, mutta oli kyl tosi hyvää ja edullista! 


Tässä on vaa tämmönen maisemakuva joka nappastiin kävellessä!



Bloggaajat: Veera Immonen ja Veera Heiskanen

torstai 14. maaliskuuta 2019

Matka: Kajaani - fuerteventura

Meijän matka starttasi Kajaanin lentokentältä ja sieltä tosiaan lennettiin potkurikoneella Helsinkiin.



Perille päästyä lähdettiin tallustelemaan kohti lentokenttähotellia. Hotellille saavuttua meillä ilmeni ongelmia respalla, mutta onneksi niistä selvittiin. 


Kunnon yöunien ja täyttävän hotelli aamupalan jälkeen suuntasimme takaisin Helsingin lentokentälle, josta sitten matka jatkui kohti Fuerteventuraa. Helsinki - Fuerteventura lento meni hyvin ja ongelmitta ja se kesti n. 6h. Lento oli hieman pitkästyttävä ja olo oli hieman levoton.


Fuerteventuraan saavuttua heti jo lentokentällä ilmeni pieniä ongelmia. Ensiksi, emme meinanneet löytää tietä ulos ulueelta mistä saimme ruumatavarat, koska ovi josta pääsimme kuiteskin loppujen lopuksi ulos oli naamioitu vähän niin kuin seinäksi josta ei erottanut, että se oli liukuovi. Tämän jälkeen sitten etsimme meijän valmiiksi varattua taksi paikkaa varmaan 30-45 minuuttia. Me kierrettiin koko lentokenttä sisältä ja ulkoo ympäri kunnes sitten vihdoin löydettiin nurkkaus missä luki sitten pienellä sen meijän taksi paikan nimi. Siitä sitten saatiin se meille varattu taksi ja siitä sitten lähettiinkin taksilla kohti majotuspaikkaa. Taksi matka oli yllättävän lyhyt, mutta sujui kuitenkin ongelmitta ja meijän taksi kuski oli tosi mukava ja siitä tuli hyvä fiilis molemmille. 

Saavuimme meijän majotuspaikkaan ja yksi kämppäkavereistamme tuli avaamaan meille oven ja esitteli meille asuntoa. Ensivaikutelma asunnosta ei ollut niin hyvä kun olimme odottaneet, mutta kyllä se siitä sitten paremmaksi muuttui kun pääsimme kotiutumaan ja hieman muokkaamaan meijän huoneen järjestystä.


Ja tosiaan meijän lentoyhtiönä toimi Finnair Kajaanista Fuerteventuraan asti!

Bloggaajat: Veera Immonen ja Veera Heiskanen