perjantai 29. maaliskuuta 2019

Kuulumisia

Ollaan nyt kolmatta viikkoa täällä ja työt ja vapaa-aika on kulunut mukavasti. Ollaan tämä viikko tehty iltavuoroa klo 14-19. Yksi iltavuoron työntekijä ihmetteli meidän ruokailu aikoja sitten kysyikin että mikä ruoka me käydään aina 4-5 väliin syömässä? Kerroimme että Suomessa syömme päivällisen yleensä tähän aikaan ja hän naurahtaen sitten kertoi että se oli heistä kummaa koska he itse syövät päivällisen illalla 7-9 aikaan. Päivät on muuten kulunut aika lailla nukkuessa ja töissä käydessä.
Teemme yleensä viikon alussa yhden ison kauppa reissun, jolloin ostamme viikon ruuat. Kokkailemme itse muutaman kerran viikossa ruokaa, josta sit riittää muumatamaksi päiväksi syötävää, mutta yleensä jos laiskuus iskee käymme yleensä lähi ravintoloissa. 


Kahdella ekalla viikolla meillä oli kämppiksinä 4 portugalilaista, mutta ne sit hävis täältä ja olivat jättäneet lapun missä luki että he olivat lähtenee takaisin Portugaliin ja saamme syödä heiltä jääneet ruuat. Suurin osa lensi kyllä roskiin koska päiväykset olivat menneet. Vaihdoimme huonetta vähän parempaan, koska entinen oli niin pieni ja hiukan ahdistava. Siellä oli niin vähän tilaa ja ikkunoiden välit olivat isot, jotka me tukittiin yöksi paperilla ettei sieltä tulis mitään ötököitä.

Elikkäs hyvin täällä menee, vähän alkaa olla jo koti Suomea ikävä ja maanantaina alkaa viimeinen viikko täällä. Saimme vaihtaa ensiviikon töissä aamuvuoroiksi, että kerkeisimme vielä ostella tuliaisia ja käydä rannalla jos säät sallii. 

Bloggaajat: Veera I. ja Veera H. 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti